Tämän päivän kosmetologit ovat monitaitoisia alan ammattilaisia. Työtehtävät vaativat erikoistumista ja hoitotapahtumien syvempää ymmärtämistä. Itsensä hoitamista ei pidetä enää elitistisenä, vaan siitä on tullut osa arkipäivää. Palvelujen kysynnän kasvaessa kosmetologeja tullaan tarvitsemaan enemmän, myös jalkojenhoidon kysyntä
on jatkuvassa kasvussa ja hyvin koulutetuista tekijöistä on pulaa. Tämä pakottaa kosmetologit kehittämään itseään, mikä on omiaan lisäämään alan uskottavuutta. Paljon on vuosien varrella muuttunut jo parempaan, mutta aina on mahdollista kehittyä. Ajatuksissani on kuva kosmetologista, joka on ennen kaikkea itsenäinen ja monitaitoinen asiakaspalvelija. Nykypäivänä asiakas osaa ja saa vaatia. Vaativan asiakkaan tarpeiden ja tarjotun palvelun kohtaaminen on haaste, joka on otettava vastaan.
Luovuuden ja positiivisten ajattelumallien suosiminen ei ole kadonnut mihinkään. Kun näitä taitoja hallitsevalla on vielä taskussaan sekä kansainvälinen, korkealle arvostettu CIDESCO-tutkinto, että valtion ammattitutkinto, on vastavalmistuneella kosmetologilla entistäkin paremmat mahdollisuudet vastaanottaa yhdentyvän Euroopan tuomat muutokset.
Koulumme on vuosien saatossa sijainniltaan kulkenut ympyrää reitillä Mechelininkatu-Maurinkatu-Bulevardi-Toinen linja-Mannerheimintie-Hietaniemenkatu. Lämpimin mielin voin todeta, että aikamme kiihtyvässä kehityksessä on jotakin suhteellisen pysyvää. Aina silloin tällöin jalkahoitoluokassa kulkiessani voin tervehtiä asiakastamme Maurinkadun ajoilta. Monimutkaiseksi muuttuneen ammattitaidon käsitteen määritteleminen on joskus ylivoimaista. Mutta entäpä, jos asiakas käy samassa paikassa hoidossa vuosikymmenestä toiseen. Sellaisessa paikassa, missä pyritään säilyttämään arvokkaaksi ja hyväksi koetut toimintatavat sopivasti uusia ajan tuulia hyödyntäen. Voisiko tässä olla se formula, jota ei kannata purkaa?
Mitkä siis ovatkaan tulevaisuuden suunnitelmat? Millainen tarkalleen on 2000-luvun kosmetologi? Oikeastaan vain aika näyttää, joten pallo on sinulla. Koulutuksen ja alan nopean kehittymisen ansiosta näkymät ovat erittäin suotuisat. Nyt vain tarvitset päätöksen siitä, oletko mukana kanssamme täydentämässä uutta, entistä kirkkaampaa ja avarampaa kuvaa uudistuneesta kosmetologista.
Arja Luoto
Koulun johtaja